Siskonpoikani antoi tänään sudenpentujen lupauksen. Hieno hetki tädinkin elämässä. Vanhana partiolaisena on kivaa, että harrastus säilyy elämässämme. Tiedä häntä vaikka itsekin vielä uudelleenaktivoidun kyseisen harrastuksen pariin. Kyseessä on hyvä harrastus, jossa maalaisjärki kasvaa, erätaidot kehittyy ja hyvät tavat tulevat tutuiksi.
Oma partiourani loppui, kun muutin toiselle paikkakunnalle. 16-vuotiaana partion loivat ystävät, jotka jäivät toiselle paikkakunnalle, eikä uudessa kaveripiirissä ollut partiolaisia. Siskon myötä pieni kytkös partioon on kuitenkin jäänyt siten, että muutamalla leirillä olen "vierailevana tähtenä" päässyt käymään, lähinnä lapsenvahtihommissa. Luonnosta olen nauttinut partiourani jälkeen sitten muuten vaan, pieniä päiväretkiä luontopoluille aina silloin tällöin tehden.
Lapsuuden ja nuoruuden harrastukseen liittyy paljon hyviä muistoja. Ihmisiä, joiden kanssa on vietetty aikaa pienessä teltassa niin talvipakkasilla kuin kesähelteillä. Jaettu ne elämääkin suuremmat salaisuudet yön pimeydessä kipinämikkovuorossa ystävän kera. Puhumattakaan siitä, että silloin osattiin Leevi and the Leavingsin kaikki biisit ulkoa ja niitä sitten "enkelikuorona" metsässä hoilattiin. Ihana rauha ja hiljaisuus oli niistä metsistä kaukana!
Lähitulevaisuuden partiokuviot kuluvat todennäköisesti hanttihommissa siskonpojan partioleireillä, mutta jos siinä samalla saa istua nuotiolla ja tuijotella tulta niin mikä jottei, kelpaa minulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti