sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Asanoiden pauloissa!

Taitoluistelun taikaa kirjoituksessa mainitsinkin toisesta syksyllä alkaneesta uudesta harrastuksestani, joka ansaitsee oman postauksensa, jooga nimittäin. 

Ihana jooga-ohjaajani/luokkakaverini Carita
Joogaajan maailmassa suuntauksia on moneen lähtöön, on astangaa, hathaa, kundaliinia ja niin edelleen. Jokaisen makuun löytyy varmasti jotain. En aio tässä postauksessa avata niinkään joogan maailmaa vaan kerron miten minä (vannoutunut zumbaaja, vauhtilajien rakastaja) löysin joogan ja hurahdin asanoiden sekä vinyasojen pauloihin.

Kiitos syksyllä alkaneiden Fysioterapeuttiopintojen sain mahdollisuuden tutustua joogaan. Laji oli etäisesti tuttu, naistenlehdistä ja pilates-tuntien kautta tietoisuus joogasta oli syntynyt, mutta olin ajatellut lajin olevan liian rauhallista zumban vauhdikkaaseen menoon tottuneena...Little did I know :D. 

Koulun liikuntatunnilla käytiin astangajoogan liikkeitä läpi, kun harjoiteltiin kehonhallintaa ja liikkumista. Seuraavana päivänä lihaksissa tuntui, että töitä on tehty, vaikka itse tunnin aikana ei "tuntunut missään". Ajattelin, että tämähän voisi olla kivaa.

Pieni kiinnostuksen siemen sai lisää kasvua, kun luokkakaverini Carita esitteli meille OmFlow-joogatunnin koululla. Kyseessä oli variaatioita asanoista (eli jooga-asennoista) sekä mini-vinyasoista ja liikkuminen tapahtui sulavasti liikkeestä toiseen. Oma kankeus paljastui tällä tunnilla ja ajattelin, että jooga voisi tuoda minun kroppaan kaipaamaani liikkuvuutta ja helpotusta lihaskireyksiin. Jutusteltuamme selvisi, että Carita ohjaa tunteja Om Yoga-koululla ja siellä kyseinen tunti pidetään +35 asteisessa huoneessa.

Se tunne, kun astelee +35 asteiseen huoneeseen ensimmäistä kertaa ja muistaa, että tarkoituksena on urheilla on sanoinkuvaamaton. Tuntuu, että henki salpaantuu ja rentoutuu yhtäaikaa. Lämpö valtaa lihakset ja jo alkulämmittelyn aikana hiki alkaa virrata. Lämpöjoogassa omakin kroppa taipuu asentoihin, joihin sen ei olisi uskonut taipuvan. Tunnin jälkeen mieli oli rauhallinen ja kaikki jumit, lihaskivut ja säryt olivat poissa. Uskomattoman hyvä olo! Ja siitä se hurahdus sitten alkoi :D.

Muutaman viikon joogauran aikana liikkuvuus on lisääntynyt huomattavasti ja tasapaino on parantunut huimasti. Onnistumiset asanoissa palkitsevat ja motivaatiota antaa asanoiden vaativammat ulottuvuudet. Vielä jonakin päivänä minäkin pystyn ja taivun! 
Joogan fyysisyydestä oman lukunsa antaa sykemittari, joka viime tunnin aikana kertoi keskisykkeen olleen 124 ja maksimisykkeen 167. Melkosia lukemia, kun ottaa huomioon, että liikkuminen rajoittuu joogamaton kokoiselle alueelle :D.
 
Fyysisten muutosten lisäksi myös mieli on joogan myötä rauhoittunut (tai viimeistään harjoitusten aikana ajatusten vyöry hiljentyy). Stressikäyrä on ottanut laskevan suunnan ja siinä suunnassa soisin sen pysyvän. 

Kannustan kaikkia kokeilemaan lämpöjoogaa, mieli ja kroppa kiittää!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti