Kesän pienet tähtihetket ❤

Kesä on kohta mennyt menojaan ja syksy on jo nurkan takana. Mihin tämä aika oikein rientää? Vaikka niinhän se tekee, kun on mukavaa. Kesä on ollut työntäyteinen, mutta on siihen onneksi mahtunut paljon muutakin ja arjen pieniä tähtihetkiä olen totisesti saanut viettää.

Olen vieraillut asuntomessuilla, mökkeillyt, syönyt hyvin, käynyt terassilla, nauttinut punaviiniä, iloinnut aurinkoisista hetkistä, tavannut ystäviä ja täyttänyt pakastimen mustikoilla, mansikoilla ja vadelmilla. Mukavia muistoja on kesältä kertynyt...

Yksi kesän kohokohdista oli varmasti osallistuminen Roihu -leirin rakennusleirille, jossa tosin vietin vain viikonlopun. Mutta oi, mikä paluu lapsuuden ja nuoruuden harrastuksen pariin...ei se partiolaisuus ihmisestä näköjään mihinkään lähde, yhtä onnellinen on edelleen teltassa nukkumisesta ja ulkona syömisestä (vaikkei leiriruoka edelleenkään mun herkkua ole) kuin silloin nuorempanakin. Näitä hetkiä soisi myös syksyyn mahtuvan.

Vaikka kesän toivoisi jatkuvan ikuisesti ei syksykään huonolta vaihtoehdolta tunnu, kun katsoo kalenteriin ja tulevia asioita hetken aikaa miettii. Fysioterapeuttiopintoja on nyt takana 2 vuotta ja jäljellä vielä 1,5 vuotta. Kuten edellisessä kirjoituksessa mainitsinkin tulee opiskelu hieman muuttumaan kun Proakatemia viikon päästä käynnistyy. Mielenkiintoisia projekteja varmasti tiedossa, kun 10 fysioterapeuttiopiskelijaa ja 9 sosionomiopiskelijaa lyö viisaat päät yhteen ja ideoi projekteja. Tulevien projektien myötä saadaan kerättyä kokemuksia yrittäjyydestä ja kehitettyä ammatillisia taitoja.

Uusien koulutuulien lisäksi syksyssä on mitä odottaa...lokakuussa matkustan viideksi viikoksi Espanjaan suorittamaan työharjoittelua. Kohderyhmänä suomalaiset Benalmadenassa asuvat eläkeläiset ja Fuengirolan Suomi-koulun lapset. Tiedossa liikunnan riemua ja rentoa meininkiä aurinkoisessa ja lämpimässä maassa. Hienoa, että vielä tässä iässä opiskelu tarjoaa ainutlaatuisia elämyksiä ja kotiinkin on sitten mukava pitkän reissun jälkeen palata.

Ajatuksena olisi reissupäiväkirjaa tänne kirjoitella, katsotaan miten aurinkorannikon kiireiltä siihen jää aikaa ;) ...

❤  Ihanaa loppukesää/alkavaa syksyä! ❤

Faber est suae quisque fortūnae

- Jokainen on oman onnensa seppä.

Opiskelijan arki näyttäisi olevan kiireistä aikaa...viime kirjoitus on elokuulta ja voi kuinka aika lentää. Arjen pienten tähtihetkien kirjaaminen tänne viikoittain tai edes kuukausittain ei näköjään ota onnistuakseen. Mutta jos edes silloin tällöin saa istahdettua alas ja kirjoitettua summa summarum tähtihetkistä niin olkoon se sitten niin.

Kevät on jo pitkällä näillä leveyspiireillä, leskenlehdet ja sinivuokot ovat tupsahtaneet maisemiin. Ja katupöly pöllyää oikein urakalla. Kuljin työharjoitteluun viisi viikkoa pyörällä ja hengityssuojaimelle olisi ollut käyttöä. Matkaa työharjoittelupaikkaan kertyi 7 km suuntaansa eli oikein hyvä arkiliikunnan annos tuli päivässä tehtyä. Aamupakkasessa viilettäminen pyörän selässä oli hyvä herätys päivään. 

Työharjoittelun suoritin Nokian terveyskeskussairaalan vuodeosastolla. Fysioterapeutin työn lisäksi moniammatillinen työskentely tuli tutuksi. Yhteistyö lääkärin ja muun hoitohenkilökunnan kanssa on tärkeää vuodeosastolla. Eikä tietenkään unohdeta potilaan ja omaisten kanssa tehtävää yhteistyötä. Parasta tässä työssä ovat konkreettiset tulokset, kun olet tehnyt itsesi tarpeettomaksi. Se tunne, kun potilas pääsee liikkumaan ihan itse ilman avustusta. Viisi viikkoa kului kuin siivillä ja työharjoittelu vahvisti jälleen ajatusta, että ihan oikealla alalla olen! 

Työharjoitteluiden myötä olen saanut syksyn ja kevään aikana tutustua mukaviin ja inspiroiviin ihmisiin. On hienoa nähdä ammattilaisia työssään ja heidän myötään opiskeluinto vain kasvaa. Jonain päivänä minäkin olen yhtä taitava fysioterapeutti. 

Vielä on muutama viikko kevään opintoja jäljellä eli koulunpenkille istahdan vielä hetkeksi ennen kesätöiden alkua. Kesäpäiviä rytmittää teho-osaston sihteerin arki, mutta eiköhän siinä lomassa ehdi myös akkuja lataamaan tulevaa varten. Syksyllä opiskelussa nääs puhaltavat uudet tuulet, kun siirryn opiskelemaan Pro-akatemiaan. Viimeiset puolitoista vuotta opiskelen fysioterapiaa projektien kautta ja niistä sitten syksyllä lisää. 

Positiivisella asenteella siis eteenpäin ja kohti unelmia, matkasta nauttien. 

Minun Irlantini

Kesäloma on mennyt kuin siivillä ja kohta koittaa arkinen aherrus. Suomen kesä on ollut viileä ja sateinen, mutta on niitä aurinkoisiakin päiviä lomaan mahtunut. Olen saanut viilettää pitkin kesää vapaasti vailla suurempia suunnitelmia ja paljon ihania hetkiä on mieleen tallentunut. Akut on ladattu seuraavaa kouluvuotta varten. 

Kesän yksi kohokohta oli Irlannin lomani. Vierailuni vehreässä saarivaltiossa oli jo kolmas. Aiempina kertoina on koluttu itärannikkoa, mutta tällä kertaa tie vei länsirannikolle. Piipahdettiin myös saaren eteläosassa, joten saatiin nauttia sadekuurojen lisäksi myös auringonpaisteesta. Sää mukaili reissun ajan perinteistä Irlannin säätä: sadekuuroja ja pilvistä. Kotoisaa eikö?

Rakastan Irlannin vehreitä nummia, kapeita teitä (vasemmanpuoleista liikennettä...), kiviaitoja, lampaita, kauniita maisemia ja ystävällisiä ihmisiä. Erityisesti olen kiitollinen rakkaista ystävistäni, joiden luona on aina kotoisaa. Jokaisella vierailulla olen saanut sydämellisen vastaanoton ja tuntuu kuin olisi saapunut kotiin. Kuka olisi arvannut vuonna 2000 Rhodoksella, että tämä ystävyys tulee kestämään vuodesta toiseen? 

Olen siis tavannut rakkaat Irlannin ystäväni kesälomareissulla Rhodoksella ja vuosien varrella olemme tavanneet vuoroin Suomessa ja Irlannissa. Facebook, sähköposti ja Skype pitävät kuulumiset ajantasalla vaikka eri mantereella asutaankin. Samalla aaltopituudella pyöritään ja on ihana vaihtaa ajatuksia elämästä heidän kanssaan.  Kiitos rakkaat, että olette olemassa! 

Minun Irlantini, kuvina, olkaatte hyvät!

Pavlova á la Emily

Kuvien lataaminen tähän blogiin ei ole kovin sujuvaa, joten tässä vain pieni otanta matkasta. 

Mukavaa viikonloppua!

Ensi viikolla päästään vielä nauttimaan (toivottavasti?!) lämpimistä ilmoista...



 

Kohti käytännön harjoittelua!

Koulun penkkiä on tullut nyt kulutettua 9 kuukautta ja paljon on asioita opittu sekä paljon on asioita laitettu mieleen kypsymään. Ensimmäisen vuoden aikana on keskitytty terveen ihmisen liikkumisen havainnointiin ja luotu pohjaa "normaalille". Seuraavien vuosien aikana tullaan opiskelemaan kehon toimintaa, kun "normaalin" tilalle tulee muutoksia. Tarkkailun ja havainnoinnin siemen on näiden kuukausien aikana istutettu meihin fyssarin alkuihin ja kadulla kävelevien ihmisten kävelytyyleihin tulee kiinnitettyä huomiota. (Eli nou hätä, jos joku sua kadulla jää tuijottaan tai kaverin kanssa supisee susta...tulevia fysioterapeutteja ne vain on .)

Muutaman päivän päästä koittaa tulevien fyssareiden "tulikoe" eli 2 viikon käytännön harjoittelu alkaa! Tiedossa siis havainnointia, opiskelua ja tietojen siirtämistä käytäntöön. Koulua on kokonaisuudessaan enää kolmisen viikkoa jäljellä ja muutamia kirjallisia töitä vielä tehtävänä, mutta kohta voi sanoa: "Ohi on eka koulu vuosi, täältä tullaan kesä!"

 

Nyt on jatkettava matkalaukun pakkaamista, koska suuntaan käytännön harjoitteluun pohjoiseen, vanhempien lihapatojen ääreen .

Koulutöiden keskeltä tervehdys

Hups heijakkaa, kun aika kuluu kuin siivillä. Kiireinen opiskelija ei ole ehtinyt tänne koulutöiden ja harrastusten parista mitään raapustamaan. Millähän tavalla sitä saisi itsensä aktivoitumaan kirjoituksen pariin viikottain? Täytynee varmaan varata kalenterista tunti kerran viikossa blogia varten. Olisi mukava jakaa kivoja oivalluksia ja niitä arjen pieniä tähtihetkiä useamminkin. Eli kalenteri käteen ja viikko-ohjelmaan isolla kirjattakoon: PÄIVITÄ BLOGI!  

Kevään kuluessa on harrastuspalettiin tullut uusi laji. Lapsuudesta ja nuoruudesta tuttu (ja helppo) harrastus on saanut uusia ulottuvuuksia. Olen nimittäin aloittanut juoksemisen! Asiantuntijan avuin muutettiin askellusta, jotta juokseminen ei olisi tuskallista, sekä opeteltiin juoksemaan hitaasti (niin siis ilman sitä verenmakua suussa). Ja ah, miten nautinnollista on hitaasti hölkötellä auringonpaisteessa . 

Toki uuden askelluksen (ja innostuksen) myötä pieniä lihassärkyjä on ollut havaittavissa, mutta kehonhuolto ja lepo mielessä (eikun siis aktiivisessa käytössä...) on hyvä jatkaa uuden harrastuksen seurassa. Tavoitteena on elokuussa juosta Tampereen maratonilla viestijoukkueessa 10,5 km (aikatavoite on vielä asettamatta). Palataan lähempänä H-hetkeä sitten tavoitteisiin ja tuloksiin.

Mutta lyhyestä virsi kaunis, nyt täytyy palata koulutehtävien pariin !

Nauttikaa keväästä ja auringosta!

Mittari kertokoon aktiivisuuteni!

Aktiivisuusrannekkeita näkee usean ihmisen ranteessa, joulupukki lienee todennut, että ihmisten on aika alkaa seuraamaan omaa aktiivisuuttaan. Istumisen vaaroista ollaan tultu tietoisemmiksi ja istumatyöläisiä kehotetaan tauottamaan istumistaan. Aktiivisuusranneke on kätevä tapa seurata omaa aktiivisuuttaan. Onko päivässä riittävästi hyötyliikuntaa/liikuntaa vai pitäisikö liikuntaa lisätä jollain tavalla?

Ostin joulun jälkeen itselleni Polar M400 -sykemittarin, joka on samalla myös aktiivisuusranneke. Olenkin nyt ollut parisen viikkoa aktiivisuusrannekkeeni "orja". Valitsin omaksi aktiivisuustasokseni istumatyötä tekevän aktiivisuustason ja on ollut mielenkiintoista seurata, miten eritasoista aktiivisuuteni onkaan päivästä riippuen . 

Aktiivisuustason täyttyminen "normi"päivinä, jolloin on enimmäkseen luentoja eikä ole liikuntaharrastuksia, on osoittautunut melko haastavaksi. Hyötyliikuntaa täytyy näinä päivinä harrastaa aktiivisesti (eikä sekään meinaa aina riittää). Aktiivisuustason saaminen täyteen ei sinänsä vaatisi suuria ponnisteluja vaan enemmänkin luovuutta ja viitseliäisyyttä: jää pois aikaisemmalla bussipysäkillä/kävele aamulla toiselle bussipysäkille/käy kaupassa kotimatkalla ja kävele kaupalta kotiin...jne. Toisinaan on vain hyväksyttävä, että aktiivisuustaso ei tule täyteen . 

Liikunnallisina päivinä eli päivinä jolloin koulupäivät koostuvat enimmäkseen harjoitustunneista ja illalla on liikuntaharrastuksia tulee aktiivisuustaso helposti täyteen ja "ylitettyäkin". Aktiivisuustasoa voisi aktiivipäivinä muuttaa vaativammaksi, mutta onhan se mukava ylittää tavoite ja katsoa kuinka paljon aktiivisemmaksi itseään voi tituleerata . Aktiivisuus tänään 150 - 200% kuulostaa ihan mukavalta, eikö!

Lauantai aamun zumban ansiosta aktiivisuustaso saavutettu jo aamupäivästä.

Aktiivisuusranneke/sykemittari synkronoidaan Polar flow-ohjelmaan, joka piirtelee hienoja käppyröitä sykevyön perusteella tai aktiivisuusrannekkeen tiedoista. Itse en tiedä varmasti vielä puoliakaan asioista, joita uuden sykemittarini avulla voisi seurata, mutta pikkuhiljaa ne selkiytyvät. Seuraapa mittari jopa untakin ja kertoo aamulla onko nukuttu rauhallista vai levotonta unta . 

Veikkaan, että aktiivinen aktiivisuusmittarin seuranta tulee olemaan vain alkuhuumaa, mutta pienten aktiivisuustekojen tuleminen osaksi arkipäivää on hyvä seuraus alkuhuumasta. Kaikki mikä kannustaa, motivoi ja edesauttaa istumisen tauottamista sekä päivittäisen aktiivisuuden lisäämistä on hyväksi ihmiselle. Eikä siihen edes välttämättä hienoa ranneketta tarvitse . 


                                     Istu vähemmän, hyötyliiku enemmän.

Asanoiden pauloissa!

Taitoluistelun taikaa kirjoituksessa mainitsinkin toisesta syksyllä alkaneesta uudesta harrastuksestani, joka ansaitsee oman postauksensa, jooga nimittäin. 

Ihana jooga-ohjaajani/luokkakaverini Carita

Joogaajan maailmassa suuntauksia on moneen lähtöön, on astangaa, hathaa, kundaliinia ja niin edelleen. Jokaisen makuun löytyy varmasti jotain. En aio tässä postauksessa avata niinkään joogan maailmaa vaan kerron miten minä (vannoutunut zumbaaja, vauhtilajien rakastaja) löysin joogan ja hurahdin asanoiden sekä vinyasojen pauloihin.

Kiitos syksyllä alkaneiden Fysioterapeuttiopintojen sain mahdollisuuden tutustua joogaan. Laji oli etäisesti tuttu, naistenlehdistä ja pilates-tuntien kautta tietoisuus joogasta oli syntynyt, mutta olin ajatellut lajin olevan liian rauhallista zumban vauhdikkaaseen menoon tottuneena...Little did I know . 

Koulun liikuntatunnilla käytiin astangajoogan liikkeitä läpi, kun harjoiteltiin kehonhallintaa ja liikkumista. Seuraavana päivänä lihaksissa tuntui, että töitä on tehty, vaikka itse tunnin aikana ei "tuntunut missään". Ajattelin, että tämähän voisi olla kivaa.

Pieni kiinnostuksen siemen sai lisää kasvua, kun luokkakaverini Carita esitteli meille OmFlow-joogatunnin koululla. Kyseessä oli variaatioita asanoista (eli jooga-asennoista) sekä mini-vinyasoista ja liikkuminen tapahtui sulavasti liikkeestä toiseen. Oma kankeus paljastui tällä tunnilla ja ajattelin, että jooga voisi tuoda minun kroppaan kaipaamaani liikkuvuutta ja helpotusta lihaskireyksiin. Jutusteltuamme selvisi, että Carita ohjaa tunteja Om Yoga-koululla ja siellä kyseinen tunti pidetään +35 asteisessa huoneessa.

Se tunne, kun astelee +35 asteiseen huoneeseen ensimmäistä kertaa ja muistaa, että tarkoituksena on urheilla on sanoinkuvaamaton. Tuntuu, että henki salpaantuu ja rentoutuu yhtäaikaa. Lämpö valtaa lihakset ja jo alkulämmittelyn aikana hiki alkaa virrata. Lämpöjoogassa omakin kroppa taipuu asentoihin, joihin sen ei olisi uskonut taipuvan. Tunnin jälkeen mieli oli rauhallinen ja kaikki jumit, lihaskivut ja säryt olivat poissa. Uskomattoman hyvä olo! Ja siitä se hurahdus sitten alkoi .

Muutaman viikon joogauran aikana liikkuvuus on lisääntynyt huomattavasti ja tasapaino on parantunut huimasti. Onnistumiset asanoissa palkitsevat ja motivaatiota antaa asanoiden vaativammat ulottuvuudet. Vielä jonakin päivänä minäkin pystyn ja taivun! 
Joogan fyysisyydestä oman lukunsa antaa sykemittari, joka viime tunnin aikana kertoi keskisykkeen olleen 124 ja maksimisykkeen 167. Melkosia lukemia, kun ottaa huomioon, että liikkuminen rajoittuu joogamaton kokoiselle alueelle .
 
Fyysisten muutosten lisäksi myös mieli on joogan myötä rauhoittunut (tai viimeistään harjoitusten aikana ajatusten vyöry hiljentyy). Stressikäyrä on ottanut laskevan suunnan ja siinä suunnassa soisin sen pysyvän. 

Kannustan kaikkia kokeilemaan lämpöjoogaa, mieli ja kroppa kiittää!